Kotkalaisen Kari Armisen (s. 1964) esikoisrunokokoelmassa Teräsperhosia esillä on rappeutunut ja tarpeeton: sairauksien runtelemat ruumiit, kuolemaa odottavat vanhukset, lahoavat rintamamiestalot, katoava hyvinvointiyhteiskunta. Runojen maisemaa ovat jättömaat ja ihmisjäte.

Armisen kuvaamilla ihmisillä on aina esikuvansa todellisissa henkilöissä. Kuvauksen kohteena eivät ole salamavalojen loisteessa paistattelevat vaan varjoihin katoavat: yksinäiset, kolhitut ja rikkinäiset ihmiset, joista kuitenkin löytyy omanlaistaan arvokkuutta ja kauneutta. Vähän väliä kolkkoa maisemaa rikkoo myös tummanpuhuva, paikoin jopa groteski nauru.

Teokset

Teräsperhosia. Idiootti 2010. Runoja. Lue esittely täältä.

Ikkuna. Idiootti 2012. Runoja. Lue esittely täältä.