Viime vuonna näihin aikoihin pohdin vakavasti, jatkanko kustantamista enää. Mikä on pienkustantajana toimimisen mieli, jos kirjoja ei meinaa saada kauppoihin? Mitä järkeä on kustantamon pyörittämisessä, jos ei edes kuvittele voivansa koskaan maksaa siitä itselleen palkkaa?
Juuri messujen alla painoon mennyt, yhdessä Olli Sinivaaran kanssa suomentamani René Girardin Kellariloukon psykologia on yhdenlainen vastaus.
Vaikka kustantajana seison aina kaikkien Idiootin julkaisemien kirjojen takana, Kellariloukon psykologia on erityisen henkilökohtainen kirja. Oma suhteeni Girardin ajatteluun on katkonainen mutta intensiivinen, mutkikaskin. Girardin laajassa tuotannossa on hetkiä ja ajatuksia, joita en purematta niele, mutta samalla en voi kieltää, etteikö Girard olisi vaikuttanut äärimmäisen syvästi tapaan, jolla maailman näen.
Girard on haastava kirjoittaja mutta eri tavalla kuin tietyt 1900-luvun jälkipuoliskon ranskalaiset ajattelijat, joita on syytetty jopa tietoisesta obskurantismista, pyrkimyksestä käyttää monitulkintaista tyyliä ja terminologiaa suoja-aitana muuten kestämättömille argumenteille.
Girardin haaste on toisenlainen. Hän kirjoittaa värikkäästi mutta kirkkaasti kysymyksistä, jotka osuvat suoraan ihmisen kokemukseen omasta autenttisuudestaan ja epäautenttisuudestaan, siihen, miten yksilö näkee itsensä suhteessa toisiin. Siksi Girardin kriittinen ja vakava lukeminen muuttuu helposti myös itsekriittiseksi lukemiseksi. Lukemisesta voi tulla paitsi älyllistä myös syvästi henkilökohtaista, mikä ainakin minulle on ollut harvinainen kokemus filosofisen tai kaunokirjallisen tekstin äärellä. Girardin kohdalla tämä koskee erityisesti hänen varhaisempaa tuotantoaan, jota myös Kellariloukon psykologia edustaa.
Kyse on osin samasta kuin Dostojevskin kohdalla. Dostojevskia voi paitsi lukea tai olla lukematta myös lukea lukematta – siis lukea asettumatta itse alttiiksi niille perustaville kysymyksille, joita Dostojevski käsittelee. Sillä kuten hyvin tiedetään, Dostojevski oli kirjatuotteiden tekijänä ja henkilöbrändinä ongelmallinen. Hän oli poliittisilta mielipiteiltään ristiriitainen ja epäpuhdas henkilö, jonka kirjoissa on rutkasti tyylillisiä kömmähdyksiä – ja silti puolitoista vuosisataa myöhemmin hänen paras tuotantonsa on yhä majakka, jonka valo loistaa niin kirkkaana, että sitä on joskus helpompi olla katsomatta kuin katsoa.
Girardin läpi Dostojevskin suuruuden perusta näkyy, niin uskon, selvemmin kuin kenties minkään muun linssin. Uskonko, että kirja myy solkenaan? En tietenkään… Mutta jokainen kirja etsii lukijaa, enkä yhtään epäile, etteikö tälle kirjalle löytyisi lukijoita. Ei ehkä monia, mutta…
Tiedän, etten juuri nyt kirjoita samoin kuin kustantajien yleensä odotetaan kirjoittavan. Kustantajan tulisi performoida ammattilaisuutta ja korkeintaan horista jotain ympäripyöreää lukemisen merkityksestä. Mutta kai näinkin voi olla kustantaja, kai yhä vielä tässäkin ajassa.
Aikaansa ei tietenkään pääse pakoon. Markkinoilla tavataan.
Idiootin osasto on 7g153. Tervetuloa!
