Julkaistu Jätä kommentti

Helsingin Kirjamessut 2019

Viime vuonna näihin aikoihin pohdin vakavasti, jatkanko kustantamista enää. Mikä on pienkustantajana toimimisen mieli, jos kirjoja ei meinaa saada kauppoihin? Mitä järkeä on kustantamon pyörittämisessä, jos ei edes kuvittele voivansa koskaan maksaa siitä itselleen palkkaa?

Juuri messujen alla painoon mennyt, yhdessä Olli Sinivaaran kanssa suomentamani René Girardin Kellariloukon psykologia on yhdenlainen vastaus.

Vaikka kustantajana seison aina kaikkien Idiootin julkaisemien kirjojen takana, Kellariloukon psykologia on erityisen henkilökohtainen kirja. Oma suhteeni Girardin ajatteluun on katkonainen mutta intensiivinen, mutkikaskin. Girardin laajassa tuotannossa on hetkiä ja ajatuksia, joita en purematta niele, mutta samalla en voi kieltää, etteikö Girard olisi vaikuttanut äärimmäisen syvästi tapaan, jolla maailman näen.

Girard on haastava kirjoittaja mutta eri tavalla kuin tietyt 1900-luvun jälkipuoliskon ranskalaiset ajattelijat, joita on syytetty jopa tietoisesta obskurantismista, pyrkimyksestä käyttää monitulkintaista tyyliä ja terminologiaa suoja-aitana muuten kestämättömille argumenteille.

Girardin haaste on toisenlainen. Hän kirjoittaa värikkäästi mutta kirkkaasti kysymyksistä, jotka osuvat suoraan ihmisen kokemukseen omasta autenttisuudestaan ja epäautenttisuudestaan, siihen, miten yksilö näkee itsensä suhteessa toisiin. Siksi Girardin kriittinen ja vakava lukeminen muuttuu helposti myös itsekriittiseksi lukemiseksi. Lukemisesta voi tulla paitsi älyllistä myös syvästi henkilökohtaista, mikä ainakin minulle on ollut harvinainen kokemus filosofisen tai kaunokirjallisen tekstin äärellä. Girardin kohdalla tämä koskee erityisesti hänen varhaisempaa tuotantoaan, jota myös Kellariloukon psykologia edustaa.

Kyse on osin samasta kuin Dostojevskin kohdalla. Dostojevskia voi paitsi lukea tai olla lukematta myös lukea lukematta – siis lukea asettumatta itse alttiiksi niille perustaville kysymyksille, joita Dostojevski käsittelee. Sillä kuten hyvin tiedetään, Dostojevski oli kirjatuotteiden tekijänä ja henkilöbrändinä ongelmallinen. Hän oli poliittisilta mielipiteiltään ristiriitainen ja epäpuhdas henkilö, jonka kirjoissa on rutkasti tyylillisiä kömmähdyksiä – ja silti puolitoista vuosisataa myöhemmin hänen paras tuotantonsa on yhä majakka, jonka valo loistaa niin kirkkaana, että sitä on joskus helpompi olla katsomatta kuin katsoa.

Girardin läpi Dostojevskin suuruuden perusta näkyy, niin uskon, selvemmin kuin kenties minkään muun linssin. Uskonko, että kirja myy solkenaan? En tietenkään… Mutta jokainen kirja etsii lukijaa, enkä yhtään epäile, etteikö tälle kirjalle löytyisi lukijoita. Ei ehkä monia, mutta…

Tiedän, etten juuri nyt kirjoita samoin kuin kustantajien yleensä odotetaan kirjoittavan. Kustantajan tulisi performoida ammattilaisuutta ja korkeintaan horista jotain ympäripyöreää lukemisen merkityksestä. Mutta kai näinkin voi olla kustantaja, kai yhä vielä tässäkin ajassa.

Aikaansa ei tietenkään pääse pakoon. Markkinoilla tavataan.

Idiootin osasto on 7g153. Tervetuloa!

Julkaistu 2 kommenttia

Runouden rajoilla 2019

Idiootti ottaa tänäkin vuonna osaa Runouden rajoilla -tapahtumaan.

Kirjapöytä on katettu sekä perjantaina 13. päivä klo 19.00–22.00 Haminan teatterilla järjestettävässä Runo & jazz -tapahtumassa että lauantaina Jamilahden kansanopistolla klo 10.30–16.30 järjestettävässä Runo ei pysy paperilla -seminaarissa.

Katso tapahtuman tarkempi ohjelma täältä.

Julkaistu Jätä kommentti

René Girard: Kellariloukon psykologia

Idiootti julkaisee lokakuun 14. päivä René Girardin esseiden valikoiman Kellariloukon psykologia.

Dostojevski on maailmankirjallisuuden tunnustettu klassikko ja psykologisen romaanin kehittäjä, jota on luonnehdittu ihmisyyden pimeän puolen ja irrationaalisuuden kuvaajaksi. Mutta mikä oikeastaan oli Dostojevskin ihmisnäkemys?

Kellariloukon psykologiassa René Girard tutkii Dostojevskin henkilöhahmoja sekä kirjeitä ja löytää modernin ihmisen kuvaajan, jonka ydinoivallukset ovat edelleen enemmän kuin ajankohtaisia. Me luemme yhä Dostojevskia, koska Dostojevski lukee yhä meitä.

Sisältää esseet ”Dostojevski: kaksoisolennosta ykseyteen”, ”Kohti Sivullisen uusintakäsittelyä”, ”Yli-ihminen kellariloukossa: hulluuden strategiat – Nietzsche, Wagner ja Dostojevski”, ”Rutto kirjallisuudessa ja myyteissä” sekä valikoiman aiemmin suomentamattomia Dostojevskin kirjeitä.

Ranskan akatemian jäsen ja Stanfordin yliopiston professori René Girard (1923–2015) oli eräs aikamme omaperäisimpiä ajattelijoita, joka yli puoli vuosisataa kestäneen uransa ajan tutki hellittämättä ihmisenä olemisen perustavimpia kysymyksiä: halun luonnetta, uskontoa, väkivaltaa ja kulttuurien alkuperää. Historioitsijana ja kirjallisuudentutkijana aloittaneen Girardin ajattelu ylitti kaikki akateemisten oppialojen totunnaiset rajat eikä mahtunut mihinkään koulukuntaan. Jos jotakin, Girard oli ja on oma koulukuntansa.

Suomentaneet Olli Sinivaara ja Tuukka Sandström.

Julkaistu Jätä kommentti

Hans Kruber: Juorukirja

Ilmestyy 11. helmikuuta.

Julkisuus on aikamme tauti, oire ja uskonto. Hans Kruberin Juorukirja on julkisuuden syvämietteinen analyysi, jonka tyylillisenä esikuvana ovat Daniil Harmsin lyhytproosa ja Richard Scarryn Touhula-tarinat.

Juorukirjan suhde teosmuotoon on sama kuin juorun suhde totuuteen. Kirjasta saattaa olla liikkeellä useita erilaisia painoksia, joista yksikään ei ole toista alkuperäisempi.

Julkaistu Jätä kommentti

Äidin kirje Caisassa

Jevgeni Ziminin käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä Äidin kirje saa ensi torstaina Suomen ensi-iltansa kulttuurikeskus Caisassa (Kaikukatu 4 B, Helsinki). Tekstin on suomentanut Idiootin kustantaja Tuukka Sandström.

Tositapahtumiin perustuva Äidin kirje kertoo Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen erottamista sisaruksista, jotka vuosien päästä tapaavat toisensa. Lisätietoja näytelmästä löytyy täältä.

Julkaistu Jätä kommentti

Jatkoa seuraa

Jokin aika sitten kirjoitin, että Idiootin julkaisutoiminta on luultavasti tiensä päässä. Mutta monen tien päästä vielä joku polku löytyy.

Tarkoitus on siis julkaista vielä ainakin pari kirjaa.

Alkuvuodesta tulee ulos Hans Kruberin lyhytproosateos Juorukirja, anarkistis-avantgardistinen sarja kuperkeikkoja, joiden aiheena on ”julkisuudeksi” kutsuttu ilmiö. Juha Sipilä, Johanna Tukiainen ja Homeros mainitaan, ehkä sinutkin.

Syksyllä ilmestyy René Girardin Kellariloukon psykologia, kokoelma vuonna 2015 menehtyneen vaikutusvaltaisen ja kiistellyn kulttuuriteoreetikon esseitä. Kirja sisältää alkujaan erillisenä kirjana julkaistun Dostoïevski, du double à l’unité -esseen (1963) sekä muutamia lyhyempiä esseitä, joilla kaikilla on jokin kontakti Dostojevskiin. Lyhyemmät esseet on julkaistu ranskaksi kokoelmassa Critique dans un souterrain (1976) ja englanniksi kokoelmassa To Double Business Bound (1978). Osa on alkujaan englanniksi kirjoitettukin, tekihän Girard akateemisen uransa pääasiassa Yhdysvalloissa.

Julkaistu Jätä kommentti

Joulujarmarka Helsingissä 24.–25.11.

Helsingin Suomi-Venäjä-Seura järjestää Joulujarmarkan eli perinteiset venäläiset joulumarkkinat Kulttuuriareena Gloriassa (Pieni Roobertinkatu 12) lauantaina 24.11. klo 11–18 ja sunnuntaina 25.11. klo 11–17

Idiootti on mukana tapahtumassa, ja tällä kertaa saatavilla on myös pari vuotta sitten loppuunmyytyä Siperian kansojen satuja -teosta. Kirjasta ei ole tullut uutta painosta, vaan kyseessä on kuvittajan sukulaisen muuton yhteydessä löytynyt pieni erä, jonka myymme pois tässä tapahtumassa.

Julkaistu 1 kommentti

Julkaisutauko

Kuten aktiivisimmat kustantamon ystävät ovat huomanneet, Idiootin julkaisutoiminta on ollut jo puolitoista vuotta tauolla. Tauko on hyvin todennäköisesti lopullinen, sillä uusia julkaisuja ei ole suunnitteilla. Jo julkaistut kirjat pysyvät kyllä saatavilla, mikäli painokset eivät lopu, mutta uusia painoksia vanhoistakaan kirjoista ei ole tulossa.

Tilanteeseen on kaksi syytä.

Ensimmäinen syy on henkilökohtainen. Idiootti on ollut pääasiassa kahden hengen yritys. Allekirjoittanut eli Tuukka Sandström on vastannut kaikesta muusta paitsi graafisesta suunnittelusta, josta on huolehtinut vaimoni Varpu Eronen.

Kustantaminen ei ole ollut leipätyö kummallekaan meistä. Parhaimmillaan tämä on ollut pienten sivutulojen lähde, huonoimmillaan ilmaistyön hetteikkö. Tällä hetkellä meillä molemmilla on niin paljon muita töitä ja taiteellisia projekteja, ettei kustantamiseen jää aikaa ja voimia.

Toinen syy liittyy kirjamarkkinoiden kehitykseen. En tarkoita yleistä alavireisyyttä. Kaunokirjallisuuden kokonaismyynti on kyllä pudonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana peräti neljänneksellä, mutta pienkustantajan kannalta isompi muutos liittyy kirjakauppaketjuihin.

Jo pitkään Idiootin julkaisujen pääpaino on ollut eturivin venäläisessä nykykirjallisuudessa. Sitä on kuitenkin paljon kalliimpi julkaista kuin kotimaista. Kotimaista kirjallisuutta julkaistaessa riittää, kun maksaa kirjailijalle pienen ennakon – kaikki kustantajat eivät maksa sitäkään – ja sitten myynnin mukaan. Jos myyntiä ei tule, ei tarvitse maksaa. Pienempilevikkisen kirjan painokulut voi pitää kurissa tarvepainatuksella, siis digipainattamalla pieniä eriä sitä mukaa, kun myyntiä on.

Käännöksiä taas ei voi yleensä tarvepainattaa, sillä tyypillisesti kansainväliset agentit myyvät oikeuksia rajoitettuina painoerinä. Tämä tarkoittaa sitä, että kustantaja maksaa könttäsumman oikeudesta julkaista teos tietynsuuruisena painoksena. Päälle tulee vielä kääntäjän palkkio (tai sitten pienkustantajan on käännettävä itse ilman korvausta). Korkeampien kulujen vuoksi käännöskirjaa on siis pakko myydä huomattavasti enemmän kuin kotimaista kirjaa, jotta kustantaja pääsee edes omilleen. Ja se on hyvin vaikeaa, jos kirjaa ei saa kunnolla kirjakauppoihin.

Idiootin aloittaessa toimintansa isoimmat kirjakauppaketjut, Suomalainen Kirjakauppa ja Akateeminen Kirjakauppa, olivat yhä itsenäisiä toimijoita. Vaikka moni pienkustantaja valitteli Suomalaisen olevan nihkeä ostaja, oma kokemukseni oli, että aina välillä sai jotakin läpi. Toki linja oli kaupallisempi kuin Akateemisella, mutta jos julkaistava kirja vaikutti ketjun ostajien mielestä riittävän myyvältä, ei sillä ollut niin suurta väliä, että julkaisija oli pienkustantaja.

Tilanne muuttui radikaalisti, kun Otava osti Suomalaisen vuonna 2011. Yhteistyö ketjun kanssa muuttui hankalaksi jopa paikallisella tasolla.

Silti kokonaisuudessaan myyminen ei ollut vielä aivan toivotonta, sillä Idiootin kirjoja meni mukavasti kaupaksi Akateemisen Kirjakaupan sekä kirjatukku Kirjavälityksen ylläpitämän Näytevarastopalvelun kautta. Vauhdittavana tekijänä olivat myös Idiootin venäjästä suomennettujen teosten saamat erinomaiset arvostelut.

Näytevarastopalvelu oli eräänlainen maanlaajuinen myyntitili, johon sai maksua vastaan laittaa noin puolentoista vuoden ajaksi vajaat parisataa kappaletta kutakin uutuuskirjaa. Nämä sitten levisivät ympäri Suomea, yksi kirja per järjestelmään kuuluva kauppa. Periaatteessa kaupoilla oli velvollisuus tilata myydyn kappaleen tilalle aina uusi kirja, ja käytännössä Näytevarastopalvelu näkyi tasaiseen tahtiin tippuvina Kirjavälityksen tilauksina. Myyntitiliajan päätyttyä kirjoja palasi palvelusta aina kymmeniä kappaleita vähemmän kuin sinne olin lähettänyt, mikä osoitti, että monet kaupat luistivat tilausvelvollisuudestaan. Nämä puuttuvatkin sai kuitenkin laskuttaa normaalilla tukkuhinnalla.

Näytevarastopalvelu lakkautettiin vuonna 2014. Tilalle Kirjavälitys toi hämäävän samankaltaisesti nimetyn Näytevalikoimajärjestelmän, jossa ei pienkustantajan kannalta ollut enää mitään tolkkua. Siinä kustantajan pitää maksaa suunnilleen samansuuruinen perusmaksu kuin Näytevarastopalvelustakin aiemmin piti, ja tällä maksulla saa sitten oikeuden myydä noin puolentoistasadan kirjan erän yhden euron – siis tosiaankin yhden euron – kappalehintaan Kirjavälitykselle, joka puolestaan myy kirjat kolmen euron kappalehintaan kirjakaupoille, jotka sitten voivat myydä ne ovh-hintaan – tai mihin tahansa haluamaansa hintaan – asiakkaille ilman minkäänlaista velvollisuutta ostaa täysihintaisia tilalle. Kolmenkympin kirjassa kirjakaupan ulosmyyntihinta on siis 30-kertainen verrattuna kustantajan hintaan.

En tiedä, kuka kumma palvelua käyttää, mutta ei sitä ainakaan vielä ole lopetettu.

Näytevarastopalvelun lakkauttamisen jälkeen merkittävin Idiootille auki oleva kirjakauppakanava oli Akateeminen Kirjakauppa. Valitettavasti myös ruotsalainen Bonnier, joka omisti jo WSOY:n ja Tammen, päätti lähteä Otava-konsernin tavoin niin sanotun vertikaalisen integraation tielle, ja osti syksyllä 2015 Akateemisen.

Akateemisen omistajan vaihtuminen ei ollut samanlainen törmäys seinään kuin Suomalaisen siirtyminen Otavalle, mutta kyllähän myynnit pienenivät välittömästi.

Viime vuosina merkittävin osa Idiootin myynnistä on tullut tapahtumista, verkkokaupasta – sekä omasta että esimerkiksi Bookyn kautta – ja niiden muutamien jäljellä olevien itsenäisten kirjakauppojen kautta. Niin hankalaa myyminen on kuitenkin ollut, että jokaisen julkaistun kirjan jälkeen on ollut pakko kysyä, kuinka mielekästä toiminnan jatkaminen on.

Tällä hetkellä vastaus kysymykseen on, että ei riittävän mielekästä.